Saksanpaimenkoira on ravaaja
SAKSANPAIMENKOIRA on ravaaja
MATALA SÄKÄ
Matala säkä tulee kahdesta asiasta:
- puutteellisesta etuosasta, eli yleensä koiran olkavarsi on aivan liian lyhyt. Olkavarren lyhyys saa koiran painopisteen tipahtamaan eteen koiran liikkuessa, tämä asentovirhe rasittaa koko koiran selkää, etenkin liikuttaessa pitkiä matkoja.
- selkärangan okahaarakkeiden riittämättömästä koosta. Okahaarakkaiden koko vaikuttaa merkittävästi siihen kuinka paljon selän lihaksilla on kiinnityspinta-alaa. Mitä pienempi tuo kiinnityspinta-ala, sitä isompi riski on erilaisiin revähdyksiin ja venähdyksiin. Ja mikä tärkeintä, isompi pinta-ala mahdollistaa suuremman lihasmassan rakentumisen, joka taas korreloi suoraan vahvempana ja kestävämpänä selkänä.
Selän kannalta molemmat ovat huonoja asioita.
Saksanpaimenkoiralla pitää olla korkea ja pitkä säkä.
PYSTY, LYHYT LANTIO
Laukkaajan takaosan istuinluu on mahdollisimman edessä, ravaajan istuinluu taas ei. Laukkaajan takaosa on lyhyt, ravaajan pitkä. Lyhyt, pysty lantio on tyypillistä roduille, jotka ovat laukkaajia. Lyhyt ja pysty lantio vaikuttavat ensisijaisesti takajalkojen liikelaajuuteen negatiivisesti. Tämä taas heijastuu suoraan selkään, joka niin ikään rasittuu kohtuuttomasti liikuttaessa pitkiä matkoja. Istuinluun ollessa liian edessä, koiran takaosasta tulee lyhyt ja tämä on erityisesti ravaajalle huono asia. Kun liikelaajuus pienenee, niin taloudellisuus koiran ravissa alenee merkittävästi. Jokainen ymmärtää sen, mitä se tarkoittaa koiran kestävyyden kannalta, jos paimennettavia lampaita on paljon tai vartioitava valtakunnan raja pitkä.
Eli molemmat, matala säkä ja lyhyt, pysty lantio vaikuttavat selkään negatiivisesti ja voivat aiheuttaa koiralle selkäongelmia. Aivan välitön vaikutus näillä rakenteen ominaisuuksilla ovat:
- koiran liikuntakestävyyden heikentyminen ja
- välillisesti ajan saatossa mahdolliset vakavammat selkäongelmat
Saksanpaimenkoira on ravaaja. Ravaajalle on eduksi se, että sen lantio on juuri oikea-asentoinen ja pituinen. Saksanpaimenkoiralla lantion tulee olla pitkä ja hieman laskeva (23 astetta). Tämä mahdollistaa takajalkojen optimaalisen liikkumisen koiran rungon alla, eli koira voi ojentaa jalkojaan maksimaalisesti eteen ja taaksepäin. Paimenen pitää pystyä ravaamaan pitkiä aikoja, vuorenrinteitä ylös ja alas. Totta kai paimen pystyy laukkaamaankin, mutta saksanpaimenkoira on ravaaja ja sellaisena se pitää säilyttää.
Mutta kuten tunnettua, tietyissä harrastuslajeissa ravaajan hitaus on haitta. Koira ei saa pisteitä riittävästi, jos koira ei ole räjähtävä. Tämä ei ole saksanpaimenkoiran luontainen käyttöominaisuus. Saksanpaimenkoiran tulee soveltua monenlaisiin tehtäviin, ei vain suojeluun. Suojeluharrastamisen myötä on alettu jalostuksessa suosia koiria, joilla on räjähtävä laukka. Niinpä käyttölinjaisia koiria on tietoisesti jalostettu tuohon räjähtävyyteen. Tämä on tarkoittanut automaattisesti sitä, että rotumääritelmän vaadetta ei ole kunnioitettu. Jalostukseen on käytetty koiria, joilla istuinluu on liian edessä, joka näkyy lyhyenä ja pystynä lantiona ja lyhyenä takaosana. Kestävästä ravaajasta on tehty räjähtävä laukkaaja. Eikä tätä ole helppoa jalostuksella korjata.
Ravaajalla on voimakkaat kulmaukset, laukkaajalla huomattavasti niukemmat. Hyvin kulmautunut etuosa, oikean pituinen ja asentoinen olkavarsi, mahdollistaa koiran optimaalisen liikunnan sekä, mikä tärkeintä, toimii tehokkaana iskunvaimentimena mm. hyppyjen alastulovaiheessa. Luulisi tämän olevan erityisen tärkeä asia käyttöominaisuuksia vaaliville. On tosiasia, että hyvin kulmautunut etuosa on useimpien ihmisten mielestä myös komean näköinen.
Etuosan suotuisiin kulmauksiin, ja uskomuksiin pitkän olkavarren tuomista eduista, on nykyään koirien liikunnan mekaniikan tutkimuksissa päädytty siihen, että enemmän kuin oikeat kulmaukset ja olkavarren pituus, asiaan vaikuttaa enemmän LAVAN ASENTO JA PITUUS. Saksanpaimenkoiralla lavan ja olkavarren ihanteelliseksi kulmaksi on määritelty 90 astetta. Hyväksymisraja menee 110 asteessa.
Taka- ja etuosan pitäisi olla myös yhteensopivat. Pahinta on se, että jos takaosa ja etuosa ovat ihan eriparia. Jos koira on esim. takapäästään erinomaisesti kulmautunut ja sillä on hyväasentoinen lantio, mutta etuosassa merkittäviä ja suuria puutteita, niin silloin etuosa ei pysty ottamaan vastaan takapään tuottamaa eteenpäin viemää voimaa, vaan rasittuu kohtuuttomasti. Sama pätee myös toisinpäin. Jos takapää ei pysty tuottamaan tarpeeksi eteenpäin vievää voimaa, rasittuu taas etupää kohtuuttomasti.
No, nämä mekaniikan lait ovat toki kaikille asiaan perehtyneille tuttuja, ja optimaalinen rakenne antaa vain teoriassa kestävän ja pitkään mahdollistavan liikunnan. Tosiasiassa koira kuitenkin juoksee ja liikkuu, kun sillä on sisäsyntyisesti tarvittava energisyys ja halu työskennellä pitkään. Näin ollen pitäisi pyrkiä saamaan koiria, joiden viettiominaisuudet ja työskentelyhalu ovat synnynnäisesti riittävän korkealla tasolla.
Itse olen sitä mieltä, että terveys, luonne (vietit, halu työskennellä, energisyys, rohkeus, tasapainoisuus jne.) ja rakenne tulisi huomioida aina jokaisessa yhdistelmässä. Niitä ei pitäisi jalostaa erikseen. Jalostaminen on pitkäjänteistä ja määrätietoista. Joissakin yhdistelmissä tavoitteet voivat olla toisia osa-alueita korkeammalla. Niitä voidaan painottaa sitten myöhemmissä jälkeläisissä toisin. On haastavaa löytää ja valita terveitä, vietikkäitä, rohkeita, tasapainoisia, rakenteeltaan erinomaisia jne. jalostukseen sopivia koiria, ja löytää niille se sopiva kumppani. Kaiken kruunaa se, että jalostusarvo selviää vasta jälkeläisistä.
ELLEI KOIRA PYSTY PERIYTTÄMÄÄN HYVIÄ OMINAISUUKSIAAN,
SE EI OLE HYVÄ JALOSTUSKOIRA.
On myös hyvä muistaa, että hyvän kouluttajan ominaisuudet eivät periydy koiran jälkeläisiin.
(Teksti on hyvää asiaa ja poimittu somesta. Tekstistä on korjattu kirjoitusvirheitä ja lauserakenteita on korjailtu luettavammaksi. Lisäksi tekstiin on lisätty muutama oma kommentti).